11. lokakuuta oli jännittävä päivä niin kolmelle jaoston triathlonistille kuin
kotikatsomoissa kisaa seuranneille seurakavereille. Havaijin Ironman 2014 -kisassa suomalaisista kovimman ajan
teki Ami Laamo, joka kellotti haastavissa olosuhteissa 9:55:24.
Ami kävi lunastamassa lippunsa Konaan Kööpenhaminan
Ironmanista. Vaikka kisa oli vasta miehen toinen täydenmatkan kilpailu, on
taustalla vuosien rautainen kestävyysurheilutausta. Hän ei siis tule omien
sanojensa mukaan ” aivan pystymetsästä”. Kestävyysjuoksijan kalenteriin on
kuulunut vuodesta 1991 tasaisin väliajoin osallistuminen Vehmaan pikamatkalle. Triathlonin kisakokemukset
tulivat kuvioihin yleensä jonkun jalkavaivan parannuttua. Tavoitteellisen juoksu-uran Ami lopetti
vuosituhannen vaihteessa, minkä jälkeen ura jatkui kilpakuntoilijana eri
kestävyyslajien parissa. Varsinainen triathlonkärpänen puraisi Amia hänen osallistuttuaan ensimmäiseen täyden matkan kisaansa syksyllä 2013.
– Edelliskesänä oli tarkoitus keskittyä vuosien jälkeen
hieman enemmän juoksuun, mutta vihoittelevalla polvella en pystynyt juoksemaan
kuin 1-3 lenkkiä viikossa. Niillä määrillä en kokenut mielekkääksi osallistua
maratonille, joten päätin kesäkuun alussa, että syksymmällä kokeilen
triathlonin täysmatkaa. Siinä onnistuin yllättävän hyvin (aika 9.20) ja
välittömästi piti ilmoittautua tälle vuodelle samaan kisaan, Ami muistelee.
Amin treenivuosi sujui talven osalta hiihdon merkeissä.
Lumeton talvi asetti haasteensa, mutta talven ohjelmaan mahtui silti pari pidempää
hiihtokisaa, kuten Marcialonga, Finlandiahiihto ja Vasaloppet. Treenitauon
aiheutti maaliskuussa tehty polven tähystysleikkaus. Varsinainen
triathlonharjoittelu alkoi huhtikuun alusta, vaikka uimahallilla hän olikin
kahdesti viikossa käynyt myös talven aikana. Treenitunteja Ami ei ole
laskeskellut, mutta hän arvioi niiden olevan 10-15 tuntia viikossa, kesälomalla
tunnit kipusivat jopa 24:ään. Myös kisoja kertyi kesän aikana niin juoksun,
pyörän, duathlonin kuin triathloninkin saralta.
Valmistautuminen itse Konan kisaan sujui hyvin, vaikka
karsintakisan jälkeen aikaa oli vain seitsemän viikkoa.
– Lähtökohtaisesti se ei tietenkään ollut optimaalinen
tilanne, mutta mielestäni olin suhteellisen hyvin palautunut ja väliin olin
saanut 3 viikon hyvän harjoitusjakson. Suomen syksy oli poikkeuksellisen lämmin
ja kuiva, mikä suosi valmistautumista, hän pohtii kisaan valmistautumistaan.
Ei sijaa
jossittelulle
Vaikka Ami ei lähtenyt Havajille jahtaamaan aikaa tai
sijoitusta, hän päätti, ettei maaliviivan ylittämisen jälkeen jäisi jossittelulle
varaa. Tiedossa toki oli, että pelkkä maaliin pääsy olisi kovan työn
takana.
– Lähdin "turistimatka" asenteella liikkeelle. Eli
samalla pidimme perheloman, ja en halunnut kisan sitä liikaa häiritsevän. Kaksi
kisaa edeltävää päivää "pyhitin" kilpailulle. Olin myös etukäteen
tehnyt itselleni selväksi, että vaikka kuinka huonosti menisi, niin en antaisi
sen loppumatkaa häiritä, hän kertoo.
Luottamus omaan tekemiseen oli kuitenkin kova asetetuista
päämääristä huolimatta. Huolta herättivät ainoastaan kuuman helteiset
olosuhteet sekä uinti ilman märkäpukua. Pelko uinnista osoittautui kuitenkin
kisapaikalla turhaksi, sillä Tyynenmeren suolaiset aallot kannattivat ilman
pukuakin vallan mainiosti. Hellettä ei kuitenkaan saarella pakoon pääse.
– Olen aina ollut huono hellejuoksija, enkä pidä helteestä
lainkaan. Olosuhteet Havaijilla on kestävyysurheiluun (varsinkin juoksuun) yhtä
huonot kuin Suomessa surffaukseen, Ami toteaa.
|
Suomen pieni joukkue lippumarssilla |
Tuulta ja polttavaa
aurinkoa
Kisa-aamun startatessa ei jäänyt enää aikaa olosuhteiden
miettimiselle. Lähtömerkin tullessa veteen ampaisi joukoittain kilpailijoita,
Ami muiden mukana.
– Uintiin lähdin liikkeelle oikeasta reunasta. Siitä ei
ollut pienintäkään mahdollisuutta kiertää ensimmäisiä poijuja vasemmalta, vaan
ne meni monen muun tavoin ohjeistusta vasten oikealta. En ollut huolissani
hylkäyksestä tai aikasakosta, koska tuskin siinä kukaan numeroita pystyisi lukemaan,
ja lisäksi jostain kisalähetyksestä aiemmin olen kuullut että ensimmäiset
poijut saisi uida oikealta (lienee kirjoittamaton sääntö), muistelee Ami uinnin
lähtöä.
Kuten jokainen triathlonin kokematonkin arvata saattaa ison
kisajoukon keskellä uiminen ei ole mitään rauhaisaa polskimista
paratiisisaarten mainingeissa.
– Uinti oli melkoista hakkaamista. Loppuun saakka sai pitää
kiinni uintipaikastaan. Uinti tuntui hyvältä koko matkan, mutta jotenkin oli
sellainen fiilis, että matka vaan jatkuu ja jatkuu. Vaihdossa tuli lievä
pettymys, aika 1.06. Tosin jälkianalyyseissä tämä oli kuitenkin ihan hyvä
minulle, hän kertoo.
Vaihdot Ami oli etukäteen suunnitellut ottavansa
rauhallisesti ja suojautuvansa porottavalta auringolta huolellisella
rasvauksella. Vaihdon jälkeen alkoivat ensimmäiset kilometrit pyörän selässä.
|
Ami lähdössä pyöräosuudelle |
– Pyörän alkukilometrit minulla ovat olleet aina vaikeita ja
niin oli nytkin, mutta jo noin 10 kilometrin kohdalla aloin päästä rytmiin.
Tuuli puhalteli sieltä täältä ja se hidasti matkaa. Noin 145 kilometrin
kieppeillä iski lievä hyytyminen, mutta onneksi en taistellut itseäni vastaan
vaan annoin vauhdin pudota, kertaa Ami pyöräosuuden kulkua.
Viimeisenä muttei vähäisempänä osuutena tulee maraton
haastavan kuumissa olosuhteissa. Kuumuus hyydyttää helposti kovimmankin miehen
tai naisen.
|
Juoksun ensimmäisiä kilometrejä |
– Vaihdossa taas käytin aikaa huolella rasvauksiin ja vaihdoin
koko kisa-asun "helleasuun". Vessassakin piti ainoan kerran käydä.
Juoksu lähti hyvin liikkeelle. Alussa aurinko porotti, mutta onneksi se meni
pilveen noin 10 kilometrin kohdalla. Tämä sopi minulle enemmän kuin hyvin. Fiilistelin
ja odottelin, että saisin vääntää hanat kohta kaakkoon. No toisin kuitenkin
kävi, ja jalat alkoivat painaa (reisistä iskutus loppui) jo ennen puoliväliä.
Energiaa kuitenkin oli, ja ilmeisesti nestetankkauskin oli sujunut hyvin, kun
pystyin kuitenkin kohtuullista vauhtia maaliin juoksemaan, muistelee Ami
tuskallista juoksuosuutta.
Kisan jälkeen oli Amilta veto täysin pois ja mies
”kantokunnossa”. Kisan jälkeinen neutraali tunnetila yllätti. Väsymyksen
kuitenkin helpottaessa alkoivat hyvät fiilikset nousta pintaan. Omaan aikaansa
hän suhtautui vaatimattomasti .
|
Kuva Amista West Hawaii today paikallislehdessä.
Vapaaehtoiset taluttavat uupunutta urheilijaa |
– Aika 9.55 ei ollut mikään ihmeellinen, mutta noissa
oloissa se oli kuitenkin ihan hyvä, hän summaa.
Lyhyiltä matkoilta
vauhtia hakemaan
Nyt kun kisasta on pieni tovi vierähtänyt, Ami kokee
olevansa tyytyväinen suoritukseensa. Taso maailmalla on kuitenkin kova, myös
ikäsarjoissa. Vaikka kisaaminen ei olekaan tavoitteellista, pyörivät kehittymisajatukset
kuitenkin mielessä.
– Ajatuksena olisi, että ensi vuonna aion keskittyä
lyhyemmille matkoille alkukauden, ja vasta syksyllä teen yhden täysmatkan. Näin
voisin saada nopeusominaisuuksia lisättyä ja vauhtia myös pidemmille matkoille,
Ami kertoo tulevan kauden suunnitelmistaan.
Vaikka aikaero painaa vielä, ja päivärytmi on sekaisin, on
uudet haasteet jo mielessä.
– Varsinaisia tavoitteita en ole asettanut, mutta haaveena
olisi, että pystyisin alittamaan 9 tunnin maagisen rajan. Ainoa keino
minulla tuohon on hakea vauhti alimatkojen kautta, heittää Ami itselleen
haasteen tulevaa kautta ajatellen.
|
Pari päivää kisan jälkeen USA:n eteläisimmällä pisteellä ( joka ei ole Floridan Key West, kuten luullaan ).
Kuvassa Emil, Ami, Emma, Mari, Maria ja Tatu |
Kuvat: Amin kuva-arkisto